AARREMEREN LABRADORINNOUTAJAT

MEIDÄN TARINA

Olen Jenna Mertala, minulla on kennelnimi Aarremeren. Nimi juontaa juurensa lähipiiristäni, mutta jätettäköön sen avaaminen tähän. Kävin Kennelliiton kasvattajakurssin syksyllä 2016, joilloin aloin toteuttaa suurta unelmaani: tavoitettani kasvattaa ja hoitaa labbiksen pentuja kotioloissa. Olen oikeastaan haaveillut pentueesta jo nuoresta tytöstä lähtien. Kasvatustyössäni arvostan eniten koirien luonnetta, terveyttä ja rodunomaisuutta. Koiran perimä ja luonteenpiirteet ovat jalostuksessa minulle tärkeämpiä kuin ns. hankitut ominaisuudet tai tittelit.

Lapsuudessa minulla oli koira, mutta äitini astman vuoksi toista koiraa ei enää otettu, kun rakkaasta Sohvistamme aika jätti. Koirat ovat kuitenkin aina kuuluneet vahvasti elämääni. Tätini norjanharmaat ja jackarit ovat täyttäneet sitä koirankokoista aukkoa sydämessäni, jonka lopulta valloitti Unelma eli Unski, keväällä 3 vuotta täyttänyt labbiksemme.

Ennen Unskia meillä oli mieheni Mikon kanssa tapana hoitaa ystävien ja tuttavien koiria. Laskimme, että jossain kohtaa hoitokoiria oli jopa 7. Nämä karvaturrit vierailivat luonamme yhden yön -  parin viikon pituisia aikoja, silloin tällöin vuosien ajan. Oma koira oli haaveissa koko ajan, teini-iästä lähtien. Viimein oikea aika ja paikka koiran hankkimiselle tuli, kun muutimme asuntoon, jossa koiran pitäminen oli mahdollista ja meille mielekästä. Muutimme ensin kaupungin humusta vähän syrjemmälle rivariin ja lopulta noin 1,5 vuotta sitten aivan kaupungin laidalle omakotitaloon. (En sano, että labbis vaatisi omakotitalon tai muuten isot tilat, mutta meille se oli sopivin ratkaisu.)

Kun otimme Unskin, oli haave pennuista vielä varovainen ja jopa kaukainen. Pieni 7-viikkoinen pentu hurmasi meidät hetkessä. Unski on saanut elää hyvää koiranelämää perheemme jäsenenä. Halusin nähdä, millainen koira Unskista kasvaa, ja tehdä pentuesuunnitelmat myöhemmin. Meitä onnisti, sillä Unskista kasvoi mitä ihanin perheenjäsen, reipas ja terhakka rotunsa edustaja. Unskista lisää kohdassa KOIRAMME.

Vaikka pentuehaaveet, kennelnimi ja siten myös kasvattajan vastuu on minulla, puolisoni Mikko auttaa ja tukee minua koiraharrastuksessa. Meillä on loistavat tilat kennelille täällä kotonamme Tampereen Kalkussa. Pennut kasvavat keskellä arkeamme ja saavat kaiken huomion ja rakkauden, mitä pikku labbis voi ikinä toivoa. Aidattu verheä pihamaa on pentujen ensikosketus ulkomaailmaan. Kaikki tehdään koirien ehdoilla. Toivomme pennuille hyviä ja rakastavia koteja. Se mihin harrastuksiin pennunostaja koiraa suunnittelee, on meille toisarvoista. Pääasia on, että pentu saa turvallisen kodin, joka sitoutuu huolehtimaan tämän energisen ja ihanan rodun tarpeista. Labbiksesta rotuna lisää kohdassa ROTU.

Kasvattajana olen kiinnostunut kasvattieni elämästä. Olen kasvattajana vielä harrastuksen alkutaipaleella, joten en väitäkään tietäväni kaikkea. Minulta voi silti kysyä apua ongelmissa ihan milloin vain. Jos en tiedä ratkaisua, etsitään se yhdessä. Koirien hoitoon löytyy varmasti lähes yhtä monta neuvoa kuin neuvojaakin. Siitä hienoa tämä kuitenkin on, että ihan perus "terveellä järjellä" ja nöyrällä asenteella pääsee aika pitkälle. Jos ei tiedä, ottaa selvää!